Emmauksen toiminta on tapa jakaa huolia, toivoa ja muutoksen toteutusta. Erilaisten ihmisten tasa-arvoisen rinnakkaiselon edistämiseksi teemme yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa eri puolilla maailmaa. Laadimme kumppanin kanssa suunnitelman, jossa paikallinen taho vastaa toteutuksesta ja Emmaus osasta rahoitusta. Tulokset arvioidaan yhdessä 1-3 vuoden välein, minkä jälkeen sovitaan jatkosta. Tavoitteista riippuen yhteistyö voi olla lyhytaikaista tai kestää pitkään.
Voit osallistua Emmauksen kehitysyhteistyön rahoitukseen eri tavoilla. Kirpputoritulot syntyvät tavaralahjoittajien, vapaaehtoistyöntekijöiden ja ostajien yhteistyönä.
Emmaus Helsinki on aktiivinen jäsen Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry:ssä, joka on suomalaisten kansalaisjärjestöjen avoin tietokeskus ja yhteistyöelin.
Peru: Cuna Nazareth
Fundación Cuna Nazareth on 60-luvulla Perun Emmauksen aloitteesta syntynyt kansalaisjärjestö. Se syntyi tarpeesta auttaa lapsia, jotka vanhempien työssäkäynnin vuoksi joutuivat viettämään pitkiä aikoja yksin kotona, vaikka olivat vielä aivan liian pieniä huolehtimaan itsestään. Tällä hetkellä säätiöllä on Liman alueella Chorrillosissa päiväkoti, jossa n. 150 köyhien perheiden lasta saa turvallisen päivähoidon.
Cuna Nazarethin lapset tulevat köyhistä ongelmaperheistä. Päiväkodissa lapset saavat aamiaisen, lounaan ja vielä päivällisen ennen kotiinlähtöä. Aliravittujen lasten kasvua pyritään tukemaan lisäravintein. Lapsille ja heidän perheilleen tarjotaan sekä psykologin että sosiaalityöntekijän palveluita. Säätiön laajempana tavoitteena on köyhyyden ja syrjäytymisen kierteen katkaiseminen, sosiaalisten oikeuksien ulottaminen laajemmalle sekä tasa-arvoisemman aseman luominen slummista tuleville lapsille.
Emmaus Helsinki tukee kirpputorituotollaan päiväkodin toimintaa Kehitysmaayhdistys Pääskyjen välityksellä.
Cuna Nazareth on laajentanut toimintaansa rakentamalla kierrätyskeskuksen, jossa koulutetaan köyhien perheiden työttömistä nuorista kierrätyksen ammattilaisia. Tavoite on parantaa nuorten naisten ja miesten sosiaalista asemaa koulutuksen ja työpaikkojen avulla sekä kohentaa ympäristön tilaa kierrätystoiminnalla. Osa nuorista saa koulutuksen päätyttyä työpaikan kierrätyskeskuksessa, muut lähtevät ammattikoulutuksen saaneina etsimään työtä muualta. Tarkoitus on, että kierrätyskeskuksesta saadulla ylimääräisellä tulolla tuetaan Cuna Nazarethin päiväkodin toimintaa.
Kierrätyskeskuksen suunnittelussa ja rahoituksessa olivat mukana Emmaus Helsinki sekä kolme muuta Suomen Emmaus-ryhmää: Kehitysmaayhdistys Pääskyt, Emmaus Westervik ja Emmaus Åland. Vuosina 2011-2012 rakennettiin puitteet kierrätyskeskukselle, ja sen jälkeen on vakiinnutettu kierrätyskeskuksen toiminta sekä koulutettu ensimmäiset nuoret. Hanke sai Suomen Ulkoministeriön hanketukea.
Alla kierrätyskeskushankkeen esite ja Cuna Nazarethin 50-vuotisjuhlajulkaisu (klikkaamalla kuvaa pääset lukemaan itse dokumenttia).
Sri Lanka: CEJ
Miten sovittaa yhteen villinorsut ja ihmiset Sri Lankassa?
Emmaus tukee Kehitysmaayhdistys Pääskyjen Sri Lankassa vuonna 2023 alkanutta hanketta, jossa pyritään lievittämään kärjistynyttä konfliktia ihmisten ja villinorsujen välillä.
Sri Lanka on kooltaan vain viidennes Suomesta. Silti siellä elää peräti 22 miljoonaa ihmistä ja noin 6000 villinorsua. (Vrt. Suomessa on noin 300 sutta.)
Aikaisemmin norsut ja ihmiset elivät sovussa yhdessä. Maaseutuväestön nopea kasvu ja infrastruktuurihankkeiden leviäminen ovat viime vuosikymmeninä rajusti pirstoneet norsujen elintilaa. Uudet, norsuille varatut ja sähköaitojen ympäröimät suojelualueet eivät niille mitenkään riitä.
Niinpä nälkäiset eläimet tunkeutuvat kylien pelloille ja pihapiireihin. Satoja ja omaisuutta menetetään, ihmisiä ja eläimiä kuolee. Viime vuonna ihmisten ja norsujen yhteentörmäyksissä kuoli ennätyksellisesti 144 ihmistä ja 433 norsua.
Pääskyjen hankkeessa tavoitteena on pysäyttää uuden peltomaan raivaaminen metsiin sekä huonosti suunniteltujen kehitysprojektien eteneminen.
Hankkeessamme on perustettu viljelijäryhmiä, joiden jäsenet saavat koulutusta metsää säästäviin toimeentulokeinoihin (esim. käsityöt, ravintoaineiden jatkojalostus) sekä lainarahaa uuteen alkuun.
“Kun toimeentulo on turvattu, ihmiset voivat alkaa huolehtia ympäristöstään”, toteaa kumppanijärjestömme, CEJ:n eli Center for Environmental Justice -ympäristöoikeusärjestön, johtaja Dilena Pathragoda.
Ryhmät myös tarkkailevat mitä metsissä tapahtuu ja raportoivat laittomista hakkuista, maanvaltauksista yms. CEJ:lle, joka voi viedä rikkomukset oikeuteen.
Lisäksi hankkeessa laaditaan ympäristövaikutusarviointityök
Kouluissa ja mediassa tehdään ympäristökasvatus- ja tietoisuustyötä. Villinorsujen ja ihmisten keskittymä Sri Lankassa on tihein maailmassa ja konfliktitilanne kansallinen ongelma.
Biodiversiteetin suojelu ympäristökestäviä toimeentulomuotoja kehittämällä 2023-2026. Suoria hyödynsaajia 870, joista yli puolet naisia ja noin 200 virkamiehiä. Epäsuorien hyötyjien (vähentyvien konfliktien uhrien, siis ihmisten, norsujen, eliölajien) määrää on vaikea arvioida.
Nepal: Sahara Nepal
Toimeentuloa vuoristokylässä
Emmaus tukee Kehitysmaayhdistys Pääskyjen kautta vuoristokylien köyhien viljelijäperheiden ruokaturvan ja toimeentulon kehittämistä ja naisten aseman kohentamista Nepalissa. Hankealue sijaitsee Nepalin Kaukolännessä, Bajhangin piirikunnan Mastan maalaiskunnassa. Yhteistyökumppanina on vuonna 2010 perustettu Sahara Nepal -järjestö. Kolmevuotinen hanke alkoi vuonna 2021.
Kaukolännessä sijaitseva vuoristoinen Bajhang on yksi Nepalin vähiten kehittyneistä alueista. Perinteiset patriarkaaliset arvot vallitsevat, naisia ei missään johtotehtävissä näy. Sukupuoleen perustuva alempiarvoinen asema ja väkivalta on yleistä. Räikein osoitus tästä on chhaupadi: naiset ja tytöt eristetään kuukautisten ajaksi asumaan “chhau-vajaan”, esimerkiksi eläinsuojaan. He eivät saa syödä mitään eläinkunnan tuotteita, jotta eivät näin vahingoittaisi karjaa, eivätkä he saa käyttää yhteisiä kaivoja tai vesihanoja, jotta ne eivät saastuisi. Nykyisin naiset saavat jo yöpyä talon pohjakerroksessa, mutta ruoka-, vesi- ja kosketuskiellot ovat voimassa.
Vuoristokylissä elämää jaksottaa kesä-syyskuinen rankka monsuunisateiden aika ja sitä seuraava pitkä kuiva kausi. Ilmastonmuutoksen myötä monsuuni on muuttunut entistä arvaamattomammaksi ja talvet kuumemmiksi ja kuivemmiksi. Eroosio syö rinteitä ja terassipeltoja ja hengenvaarallisia maanvyörymiä sattuu yhä enemmän.
Hankkeen myötä kylien asukkaista on muodostettu 15 tuottajaryhmää, joista kussakin on noin 25 jäsentä. Heistä kolme neljäsosaa on naisia, koska suuri osa miehistä on puolet vuodesta siirtotyöläisinä Intiassa. Yli 80 % kyläläisistä tekee työtä maataloudessa. Tuotanto on lähes täysin luonnonmukaista ja puhdasta mutta määrältään vähäistä. Lisäksi markkinoille pääsy on pitkien jalkapatikointien ja maansortumien takia epävarmojen autokyytien varassa. Ani harva pystyy hankkimaan myyntituloja.
Viljelijäryhmissä edistetään uusien vihannesten viljelyä ja toisaalta kannustetaan laajamittaisempaan perinteisten, kestävien ja ravinteikkaiden viljojen, kuten hirssin, kasvattamiseen. Viljelijät saavat koulutusta tehokkaammista luonnonmukaisista menetelmistä ja heille annetaan siemeniä ja työkaluja. Kaupallisesta yritystoiminnasta kiinnostuneita tuetaan rakentamaan kasvihuoneita. Yhteistyössä paikallishallinnon kanssa rakennetaan kastelujärjestelmiä.
Tuottajaryhmien naiset saavat koulutusta tasa-arvosta, yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja johtamistaidoista. Koko yhteisössä lisätään tietoisuutta lapsiavioliitoista, chhaupadista ja muusta sukupuoleen perustuvasta väkivallasta. Keinoina ovat deudat – perinteiset tanssilaulu- ja tarinankerronta-kilpailut – radio-ohjelmat ja erilaisten naisten kohtaamiset.
Käsityöryhmissä keskitytään perinteisten bambu- ja hamppukäsitöiden edistämiseen. Värttinällä kehräämiselle haetaan työtä säästäviä vaihtoehtoja, sillä hampputuotteille olisi nyt kysyntää. Hanke kannustaa myös uudenlaiseen vuohien kasvattamiseen rehuviljelyn, paremman eläintenhoidon ja jalostuksen keinoin. Vuohet ovat erittäin haluttuja, mutta vapaata laidunnusta on ehdottomasti rajoitettava kasvillisuuden säästämiseksi. Puuntaimia ja rehupuita istutetaan rinteille eroosion torjumiseksi. Mastan paikallishallinnon työntekijöitä myös koulutetaan, jotta he ottavat ympäristövaikutukset huomioon kaikessa suunnittelussa.
Hankkeen nimi on “Ruokaturvan, ympäristökestävien elinkeinojen ja naisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen”. Tuottajaryhmien jäseniä on 350 ja heidän perheidensä ja naapuriensa myötä hyödynsaajia ensimmäisen vuoden lopussa on noin 2000. Seuraavina vuosina tuottajaryhmistä on tarkoitus kehittää osuuskuntia.
Intia: Grameena Mahila Okkuta
Maaseudun naisten voimaannuttamista
Vuoden 2024 alusta Emmaus Helsinki on tukenut Lundin Pääskyjen (Svalorna Indien Bangladesh) kautta Grameena Mahila Okkutaa Etelä-Intiassa. Hankkeen tarkoitus on voimaannuttaa naisia ja vahvistaa heidän taloudellista, sosiaalista ja poliittista asemaansa yhteiskunnassa ja kotitalouksissa.
Okkuta tarkoittaa maaseudun naisten liittoa. 1990-luvulta lähtien se on tehnyt sinnikästä työtä tuhansien naisten mobilisoimiseksi ja on nykyään yli 500 itseapuryhmän liitto, jossa on 8500 jäsentä. Näissä itseapuryhmissä naiset oppivat tulonhankintataitoja ja heitä kannustetaan vaatimaan oikeuksiaan ja osallistumaan päätöksentekoon paikallisella ja alueellisella tasolla. Järjestö on yhteiskunnallinen liike, joka toimii 240 kylässä Karnatakan osavaltiossa Etelä-Intiassa.
Okkutan toiminta-alueilla useimmat perheet saavat elantonsa maataloudesta. Valitettavasti Intian maaseudulla toimeentulon hankkimisesta on tullut yhä vaikeampaa, koska ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit ovat tehneet maanviljelijöistä entistä haavoittuvampia. Okkutan mukaan toimeentulomahdollisuuksien väheneminen koettelee eniten naisia.
Suurin osa Okkutan jäsenistä on naisia, jotka tulevat taloudellisesti heikossa asemassa olevista kotitalouksista, ja järjestö panostaa nimenomaan naisten taloudelliseen voimaannuttamiseen. Ansaitessaan tuloja naiset saavat paremman sosiaalisen aseman ja siten vahvemman äänen ja paremmat mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan, jossa elävät. Okkuta järjestää naisille useita tuloa tuottavia toimintoja esimerkiksi ompelu- ja tekstiilityössä. Järjestö antaa jäsenilleen myös mahdollisuuden pieniin lainoihin, jotka on tarkoitettu tuloja tuottavaan toimintaan.
Tyttöihin ja naisiin kohdistuva väkivalta on laajalle levinnyttä. Järjestön itseapuryhmien on tarkoitus olla paikka, jossa tytöt ja naiset voivat puhua avoimesti näistä asioista ja vaatia yhdessä oikeuksiaan. Yhteisvoimin naiset ovat pystyneet lopettamaan sekä perheväkivallan että lapsiavioliitot toiminta-alueillaan.